Yrittäjyyttä kolmannessa sukupolvessa

Virkkalan Urheiluliikkeen yrittäjät Mikael ja Susanne Westerholm.

Virkkalan Urheiluliike Westerholm täyttää ensi vuonna 80 vuotta. Näiden vuosikymmenten aikana on ehtinyt tapahtua yhtä ja toista, eikä vain Virkkalassa tai maailmalla, vaan myös urheiluvälineissä, joissa suurin yksittäinen muutos on ollut sähköistyminen. Virkkalan Urheiluliike perustettiin Lohjan Virkkalaan 1943, ja yritys pysyi Virkkalassa aina helmikuuhun 2020 saakka.

Tilamme Virkkalassa olivat käyneet vuosien aikana ahtaiksi, ja jotain oli tehtävä. Virkkalassa toimimme lisäksi kahdessa eri pisteessä ja välillä oli tie, joten kun alkuvuonna 2020 meille tuli mahdolliseksi muuttaa tähän Tynninharjulle, teimme muuttopäätöksen, kertovat Virkkalan Urheiluliikkeen yrittäjät Mikael ja Susanne Westerholm.

Virkkalan Urheiluliike Tynninharjulla

Uudet tilat Tynninharjulla ovat mahdollistaneet Virkkalan Urheiluliikkeelle uudenlaisen, entistä aktiivisemman asenteen toimintaansa.

Nykyään pitää elää trendien mukana. Olemme iloisia siitä, että kahdeksan vuotta sitten Susanne teki päätöksen ottaa meille sähköpyörät. Tuo päätös on yksi niistä aktiivista ja eteenpäin vieneistä päätöksistä, joita olemme viime vuosina tehneet, ja joiden ansiosta meille edelleen on tulossa uusia tuote-eduksia, kertoo Mikael.

Nykyiset tilat kattavat yhdessä rakennuksessa niin tuotemyynnin, varaosat kuin huoltotoiminnot, ja iso piha mahdollistaa entistä turvallisemmat mahdollisuudet esimerkiksi polkupyörien testaamiseen.

Uudet tilat olivat pelastus, sillä täällä olemme saaneet entistä paremmin esille sekä konepuoltamme kuten Stihlin sahat ja Stigan ajoleikkurit, mutta myös entistä enemmän polkupyöriä ja mönkijöitä. Yhtä lailla asiakas voi ostaa meiltä robottileikkurin nurmikolle tai uuden sähköpyörän. Ja ajatus on jo tulevaisuuteen, ja siksi olemme nyt laajentamassa tilojamme tässä Tynninharjulla entisestään, kertoo Susanne.

80-vuotta palvelevaa liiketoimintaa

Virkkalan Urheiluliike on koko historiansa ajan ollut nimenomaan palveleva liike. Liikkeestä saa asiantuntemusta, ja laitteita pääsee kokeilemaan, ja mikäli jotain menee rikki – on huoltopalvelu saatavilla. Mikaelin isoisän Jarlin aloittama liiketoiminta siirtyi Mikaelin isälle Bo-Ericille 1968 ja vuonna 2008 oli aika siirtää vetovastuu Mikaelille ja Susannalle. Mikael oli ollut liikkeessä kesätöissä ja auttelemassa jo sieltä reilusta 10-vuotiasta alkaen, ja hän muistaa yhä sen tunteen, kun sai myydä ensimmäisen polkupyöränsä asiakkaalle – joka muuten sattui silloin olemaan käytetty polkupyörä.

Meillä moneen laitteeseen kuuluu ensimmäisen vuoden huolto, ja meillä on asiakkaita, jotka tuovat laitteet huoltoon aina Helsingistä saakka. Muutenkin meillä on asiakkaita ympäri Uudenmaan aluetta aina Hangosta Porvooseen saakka.

Vaikka yrityksen perustalla on vuosikymmenten palveluperinne, on nykyaika myös tavoittanut Virkkalan Urheiluliikkeen. Siinä missä vuosikymmeniä sitten saattoi riittää parin tutun polkupyörämerkin ja koneen pitäminen valikoimassa, vaaditaan nykyään aktiivisempaa toimintaa ja tulevaisuuden arvailuja. Nykyisin palveluihin kuuluvat myös esimerkiksi robottiruohonleikkurin asennuspalvelu ja ajoleikkureiden ja mönkijöiden kuljetus tarvittaessa asiakkaan kotiin.

Nykyään saa olla entistä enemmän itse aktiivinen, kun etsimme tulevien kausien trendituotteita. Aktiivisuus tarkoittaa esimerkiksi iltaisin netin selaamista ja erilaisissa online esittelyissä vierailemista, joskin tuotteiden todellinen koskettaminen ja näkeminen ovat yhä tärkeitä ennen tilausta, jotta tiedämme mitä oikeasti olemme tilaamassa. Samalla myös nettisivujen ja muiden sosiaalisen median kanavien tulee kertoa potentiaalisille asiakkaille, mitä meiltä saa, ja mistä meidät löytää. Näin perheyritykselle se tarkoittaa usein pitkiä päiviä, ja Susannen ennätys onkin 96 tuntia viikossa töitä. Vastaavasti olemme jo vuosia kuitenkin pystyneet pitämän kunnon syyslomat, ja pyrimme jaksottamaan työt siten, että kiireaikanakin jaksamme palvella asiakkaitamme mahdollisimman hyvin, kertoo Mikael.

Virkkalan Urheiluliike työllistää yrittäjien lisäksi muutaman työntekijän, riippuen kaudesta. Vanhoja työntekijöitä ja harjoittelijoita kutsutaan myös silloin tällöin auttamaan.

Kun meille tulee iso polkupyörätilaus, saatan valita puhelimestasi ahkeran entisen työntekijän ja soittaa ja kysäistä, olisiko hän halukas tulemaan kasaamaan pyöriä. Meillä on ollut niin onnellinen tilanne, että olemme saaneet joka vuosi hakemuksia meille kesätöihin ja harjoitteluun, ja näistä meille on tullut myös työntekijät ja monien kiiretilanteisen avustajat.

Meillä on jopa käynyt niin, että eräs kesäharjoittelijamme on nykyään töissä edustamamme Stihlin organisaatiossa, ja ensi vuodesta hän tulee toimimaan yrityksemme kontaktihenkilönä kyseisellä toimittajalla, kertoo esimerkkinä Susanne.

Jos olet miettimässä mahdollista työharjoittelua Virkkalan Urheiluliikkeessä, ota itse rohkeasti yhteyttä. Ahkeruus kyllä palkitaan.

Positiivinen palaute auttaa pitkälle

Vaikka yrittäjäperheessä on totuttu pitkiin päiviin, voi välillä olla väsymystä, ja siihen auttaa silloin asiakkailta tuleva positiivinen palaute. Asiakkaiden positiivinen palaute on kuin energialatauksen saaminen, se auttaa jaksamaan jälleen eteenpäin.

Vastaa